Kirja Fall of the Multiverse, Samuli Aalto

Book Fall of the Multiverse

Ihmiskunnan historia II


Päiväys: 09.02.2013

1.
Kaikkialla ihmiskunnan historiassamme toimittiin hyvin vääryydellisesti. Ihmiskunnan historiassa oltiin hyvin onnettomia myöskin. Kaikkialla ihmiskunnan historiassa oltiin Luojan sopimuksellakin hyvin vääryydellisiä.

Kaikkialla ihmiskunnan historiassamme on tehty vääryyttä toisille olennoille, mikä erityisemmin ei ole totta, sillä on myös aikakausia, jolloin vääryyttä ei ole tapahtunut niin paljoa toisin kuin kuviteltiin.

Ihmiskunnan historiassamme on eletty siis hyviäkin aikoja, joiden aikana kaikki meni paremmin kuin muina aikoina. Kaikki vääryydet olivat silloin tukahdutettuja, jolloin kaikki vääryydelliset olennot eivät kyenneet toimimaan niin vapaasti kuin vääryydellisempinä aikoina.

Kaikilla olennoillamme oli hyvin vääryydelliset sopimukset toimia maailmassa vääryydellisemmin kuin kuviteltiinkaan. Kaikki olentomme toimivat siis sopimusten mukaisesti ja henkimaailman rangaistusjärjestelmän sopimukset ovat hyvin karmaisevia.

2.
Kaikki vääryydelliset olentomme toimivat aiemmissa universumeissa ihmisinä, jolloin kaikkialla on ollut ihmisiä kaikkina aikoina. Vääryydellisillä olennoillamme eli kaikilla olennoillamme oli hyvin paljon toimintaa aiempien universumien aikaan. Aiemmat universumit ovat merkitykseltään suuremmassa mittasuhteessa kuin nykyisen universumin aika, joten tässä universumissa tapahtuneet tilanteet ovat yhtä merkityksellisiä, mutta pienempiä mittasuhteiltaan aiempiin universumeihin verrattuna.

Aiemmat universumimme sisältävät kaikenlaista ihmisten keskinäistä toimintaa, jolloin universumit toimivat hyvin samalla tavoin ihmisten henkiolennoille. Ihmisillä oli hyvin paljon vääryydellisiä toimenpiteitä aiemmissa universumeissamme kuten myös nykyisessä universumissa.

Kaikki aiemmat universumimme toimivat ihmisille kuten tämä nykyinenkin universumi. Kaikilla oli hyvä olla lähes kaikkina aikoina. Suurimmalla osalla on aina oltava kaikki hyvin, tai muuten Luojan järjestelmät tuhottaisiin, Luojan ollessa vääryydellinen. Kaikkialla universumeissamme toimittiin hyvin vääryydellisellä tavalla nykyaikaan verrattuna. Tämä kuitenkin on kestettävissä Luojan noituuksien avulla, jolloin kaikella on merkityksensä eikä mitään tapahdu turhaan. Turhuus on vääryydellistä toimintaa useimmiten, joten sellaista ei oikeasti ole olemassakaan.

Kaikkialla olennoillamme on hyvä siis olla Luojan järjestelmissä lopullisesti ajateltuna. Sillä kaiken on edistyttävä jatkuvalla toiminnalla, sillä ilman edistystä ei mitään voisi lopulta olla olemassakaan, kun muuten kaikki tuhoutuisi lopulta. Kaikkien olentojemme vääryydet ovat siis edistäneet universumia, mutta toisinaan olennot vahingoittavat itseään pahemmin kuin kuviteltiinkaan tehdessään vääryyttä, joten olennot eivät edistykään aina. Tämä on maailman todellisuus, että henkiolennot voivat tuhota itsensä, vaikka kaikki muu edistyykin.

Vääryydelliset olentomme ovat hieman poikkeava kuin mitä enenevässä määrin on kuviteltukaan. Vääryydelliset olentomme toimivat kaikkialla universumeissamme, jolloin mitään ei ole tehty ilman vääryyttä lopulta. Kaikki vääryydelliset olentomme toimivat hyvin vääryydellisesti ihmiskunnan historiassa.

3.
Historiallisesti ajateltuna kaikki maailman olennot ovat ihmiskunnan kärkeä, sillä siellä elää kaikenlaisia ihmisiä sekä nuoria että vanhoja sulassa sovussa useimmiten. Kaikkialla ihmiskunnassamme toimittiin hyvin vääryydellisesti aiempina aikoinamme. Ihmiskunta on siis hyvin vääryydellinen ilmiö.

Olentomme toimivat siis aiemmissa universumeissakin. Siellä toimittiin vääryydellä hyvin paljon. Kaikki olentomme ovat toimineet vääryydellä joskus aiempina aikoina. Ongelmat ihmisillä syntyvät yleensä kaikista ajatuksista, joita ihmisillä on. Ihmiset toimivat siis hyvin huonosti keskenään aina toisinaan, jolloin vaara on suuri ihmisille toisista ihmisistä.

Ihmisen vääryydet ovat johtuneet useimmiten ajattelusta, jossa pidetään jotakin totuutena, mikä ei välttämättä olekaan totuus. Kuitenkin tällaisiin uskomuksiin uskotaan aina toisinaan. Yleensä tällaiset ilmiö ovat kuitenkin hyvin yleisiä ilman että niistä olisi vaaraa.

Ihmiskunnalla toiminta on heikompaa kuin kuviteltiinkaan, sillä ihmiset eivät toimi kovin hyvin lopullisesti. Tämä johtuu Luojankin aiheuttamista ongelmista, joilla ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Toisinaan siis Luojakin on aiheuttamassa vääryyttä toisille olennoille, jolloin ihmisten on hyvin hankala toteuttaa kaikkea älykkyyttään, jos heidän tulisi vastustaa kaiken muun lisäksi myös Luojan tahtoa.

4.
Kaikkialla ihmiset toimivat hyvin varauksellisesti, jolloin he ovat valmiita kaikkeen mahdolliseen jatkuvasti, eikä rauhaa saada juuri koskaan aikaan lopullisesti. Kaikki rauhan ajatukset ihmiskunnallamme ovat hyvin vääryydellisiä asioita myös useimmiten. Sillä silloinkin usein joku taho on kärsimässä vääryyttä toisten vuoksi, ilman että kaikki olisi tapahtunut tasapainossa. Toisinaan siis rauhan aikana tehdään itselle vihollisia aiheuttamalla vahinkoa toisille olennoille, siihen asti kunnes syttyy uusi kiista, johon on siis ajauduttu rauhan aikana tehtyjen vääryyksien vuoksi.

Ihmiskunta on myös hyvin kieroutunut vääryydestään aiemmilta ajoilta. Tämä liittyy henkimaailman rangaistus järjestelmän toimintaan, jossa aiempien aikojen vääryydet rangaistaan olennoille heidän enää muistamatta aiemmin tapahtunutta vääryydentekoaan. Näinkin voi syntyä ongelmia ihmisille henkimaailman järjestelmän aiheuttamana.

Ihmiskunnan historiassamme on ollut vääryydellistä toimintaa, koska kaikkialla on niin paljon kehityksen tarvetta. Ihmiskuntamme on vääryydellinen, koska kaikkien kehitystarve on niin suurta kuin vääryyskin. Kaikkien vääryydet tullaan korjaamaan.

Kaikkialla maailmankaikkeudessamme ihmiset ovat hyviä edistämään universumin kehitystä. Ilman ajatuksia ihmisiltä, universumitkin kuolisivat liian nopeasti. Kaikkialla täytyy siis olla ihmisiä, jotta universumi voisi kehittyä paremmin toimivaksi Luojan järjestelmien mukaiseksi. Tämä ei vaikuta materiaalisiin asioihin, mutta materiaaliset asiatkin kehittyvät kunhan niitä kehittävät ihmisten kaltaiset olennot.

5.
Ihmiset kehittävät materiaalisia asioita hyvin paljon, jolloin ihmisten toiminta on hyödyllistä kaikille materiaalisille asioille. Materiaaliset asiat ovat tärkeitä kaiken ylläpitämiseksi, siksi niiden tulee kehittyä tai muuten ne rapistuvat. Ihmiset ovat siis tällaisia materiaalisten asioiden kehittäjiä muun muassa.

Ihmisten historiaan kuuluu hyvin paljon vääryyttä, mikä on silti edistävää kaikille asioille. Toisinaan ihminen kuitenkin vahingoittaa itseään hyvin vääryydellisesti ja saattaa näin rapistua toiminnoiltaan. Tällainen rapistuminen on hyvin yleistä ihmisillä.

Kaikilla ihmisillämme on Luojan näkökulmasta nähtynä hyvin vääryydellinen toimivuus, jolloin vääryydelliset olennot ovat hyvin kieroutuneita. Kaikki vääryydelliset olennot toimivat hyvin harvinaisella tavalla, jossa vääryyttä laskelmoidaan hyvin paljon henkimaailman toimesta. Heidän toimintansa on siis kuin henkiolennotta toimivan olennon toimintaa, jonka toimintaa pyörittää laskelmoivasti henkimaailma, eikä olento itse pääse vaikuttamaan asioihinsa juuri ollenkaan. Tällaiset olennot ovat toisinaan hyvin vääryydellisiä muille olennoille, mikä on hyvin pitkälti ollut syynä suurimpaan osaan vääryydestä ihmiskunnan historiassa.

Ihmiskunnan historia sisältää kaikkea mahdollista, jolloin mitään uutta ei suurimmalta osin ole mahdollista toteuttaa. Kuitenkin pieniä järjestely muutoksia on aina mahdollista saada aikaan henkimaailman toimesta. Kaikki henkiolennot toimivat näin hyvin edistävästi kaikille olennoille, kun ne toimivat henkimaailman järjestelmän mukaisesti uutta luoden.

Share