Henkimaailman kanavointimme

Päivämäärä: 10.9.2013

1.

Miten kaikki olentomme ovatkaan niin vääryydellisiä? Kaikkialla kanavoimme olennoille, jotta he toimisivat paremmin toimintojensa kanssa. Kaikkien toimintojen toiminta perustuu tietoon miten toimia, näin tällainen tieto oli hyvin vääryydellistä. Kaikkien olentojemme toiminta oli hyvin vääryydellistä. Kukaan olennoistamme ei ole kovin hyvin toimiva, vaan kaikilla on puutteita ajattelussaan, joita korjaamme kanavoinnein heille. Henkimaailman olentomme ovat hyvin kieroutuneita, joten kaikkialla on kieroutunutta ajattelua, josta ei saada selvyyttä, ennen kuin olemme kanavoineet heille ytimen epäselvästä asiasta.

Tällaiset kanavoinnit ovat hyvin tiedostamattomia, sillä sitä kutsutaan alitajunnaksi, jonne kerromme tietojamme. Kaikkien alitajunnan olentojen toiminta on erittäin vaarallista olennoille, sillä he voivat tulla petkutetuiksi alitajunnallaan, jos alitajunta vain niin haluaa. Yleensä tämä opitaan jo nuorena, että omat ajatuksetkin voivat petkuttaa ihmistä. Kuitenkin joiltain tämä jää oppimatta, jolloin olentojen tulee tehdä erittäin vääryydelliset toimenpiteet, oppiakseen tämän myöhemmin.

Kaikki alitajuntamme olennot tekevät vääryydellistä työtään olentojemme huijaamiseksi henkimaailman järjestelmien ulkopuolellakin. Kaikki ei siis mene aina järjestelmän haluamalla tavalla, siinä miten alitajunta toimii. Sillä toisinaan alitajunnassa elävät pikkuolennot tekevät omapäisiä ratkaisuita asioiden suhteen, ja mikäli ihminen hyväksyy tällaiset omavaltaiset pikkuolennon kehotukset, on vääryys päässyt tapahtumaan, ilman että sitä olisi haluttu henkimaailman järjestelmän toimesta.

2.

Kukaan ei ole järjestelmän ulkopuolella, mutta järjestelmät ovat hyvin vapaita omille uusille ratkaisumahdollisuuksille, mutta toisaalta myös omavaltaiset vääryydelliset toiminnotkin ovat mahdollisia. Näin synnytetään vapaamielisempi ilmapiiri, jossa ketään ei pakoteta tekemään edes henkimaailman parhaaksi näkemää toimintaa, vaan kaikki saavat toimia niin kuin parhaaksi näkevät.

Henkimaailmassamme on hyvin paljon vääryydellisiä olentoja, joilla ei ole kovin paljoa kestävyyttä mielenhallinnan suhteen. Näin on hyvin vääryydellistä toimia vääryyttä vastustaen olentojen mielestä, mutta se olisi oikeasti hyödyllisintä koko universumissa.

Kaikki henkimaailman olentomme toimivat hyvin vääryydellisesti kaikille kanavoiville ihmisille, sillä kukaan ei saa vääryydestä johtuen kiroutua toisten ihmisten kanavoinnista, sillä tämä vastaa toisten asioihin puuttumista. Kaikkien olentojemme kaikkien aikojen toiminnot ovat hyvin erilaisia, joten kanavointia on ollut joskus aiempina aikoina enenevässä määrin, jolloin kaikki kykenivät keräämän tietoa asioista henkimaailmalta kyselemällä. Nykyaikana tämä on rajoitettu, koska kukaan ei saa toimia omin tiedoin vaan on oltava hyvin paljon järjestelmän mukainen, sillä nykyaikana kontrolli on hyvin tärkeä järjestelmällemme.

Share