Kirja Fall of the Multiverse, Samuli Aalto

Book Fall of the Multiverse

Päivän kanavointi 11.1.2018

Kaikkialla oltiin erittäin merkityksellisiä, koska Luojakin on mukana toiminnassamme. Ilman Luojan toimintaa ette olisi läheskään näin pitkällä kehityksessänne. Siksi Luoja on hyvä ihmisillemmekin, että kaikki etenisi paremmin kuin kuviteltiinkaan. Tämä on hieman vääryydellistä tietoa Luojan noituuksista, jossa oltiin hyvin vääryydellisiä. Nykyaikanakin oli hyvin paljon sekopäisiäkin ominaisuuksia kaikilla ihmisillä, mistä johtuu että kaikki ovat hyvin vääryydettömiä toisia ihmisiä kohtaan. Kuitenkin eläinmaailma kiittää Luojaakin, koska Luoja on hyvin vääryydellinen okkultistienkin mielestä.

Olette huomanneet olevan täällä hieman järkyttävämpääkin toimintaa, jota Luojakin sallii, mutta jostain syystä ei tahtoisi tapahtuvan. Tämä johtuu hyvin paljon pimeyden kautta toimivalla ulkopuolisella järjestelmällä, siis universumi maailman ulkopuolisella järjestelmällä, joka on vanhempi Luojaakin. Tällä pidempään kehittyneellä järjestelmällä on hyvin paljon tuhoa toimintaa takanaan, sillä se tuohoaa kaiken, minkä se havaitsee olevan lopullisesti hyödytöntä. Tämä on kaiken lähtökohtana Luonakin toiminnassa, että ulkopuolisten avulla voidaan tehdä merkittävää tuhotyötä sellaisen osalta, joka ei tulisi milloinkaan olemaan hyödyksi Luojallekaan.

Share