Kirja Fall of the Multiverse, Samuli Aalto

Book Fall of the Multiverse

Päivän kanavointi 28.10.2018

Kolmatta maailmansotaa ei tule tänä aikana, vaikka uskonnotkin olisivat siitä varoittelemassa. Kolmas maailmansota tulee vasta, kun olette valmiita siihen että ulkoavaruudestanne tulevat olennot aiheuttavat katastrofin näyttäytyessään Maa planeetan ihmisillenne. Tämäkin voidaan siirtää myöhemmäksi kuin 70-luvulle. Mutta kuitenkin maailman sota tarkoittaa, että maailma tulee uudistetuksi myös muutenkin, ja kuten arvaatkin, voivat ulkoavaruuden olennot vähentää sodan vaikutuksia, sillä heidän aseensa tehoavat torjunta-tavoin teidän aseisiinne, jolloin ette kykene esimerkiksi ydinsotiin niillä.

Näillä ulkoavaruuden olennoilla on sen verran tietoa teidän kehityksestänne, että he pyrkivät estämään sodan syttymisen näyttäytyessään Maa planeetan ihmisille. Olette nykyaikana hieman henkisesti aktivoituneempia, jolloin johtajistonnekin pitää kaikki hereillä, eikä enää sammuta sodan ajatuksiakaan ihmisten mielistä, joka kykenee hyvin vaativaan tilanteeseenkin. Toisin oli ennen lopputuomion täytäntöönpanoa, jolloin ihmiset tekivät henkistä vääryyttä niin paljon enemmän. Eikä sotakuvitelmatkaan toimineet pelotteena, vaan lisäsi riskiä ihmisten mielialan vaihtumiseen sodalle myönteiseksi.

Share