Mooseksen 6. kirja

Julkaistu 19.11.2012

1.

Mooses oli luojajumalamme fyysisessä kehossa maailmassamme. Maailmassamme on hyvin vääryydellistä toimintaa luojajumalamme toimesta. Luojajumalallamme on hyvin vääryydelliset ajatukset kaiken suhteen, koska hän on niin vanha olento, ettei kukaan tiedä hänen ikäänsä. Edes hän itse ei sitä tiedä nykytilanteessaan. Luojajumalallamme on hyvin paljon vääryydellistä toimintaa joka päivä, näin on ollut jo aikojen alusta asti. Kaikki luojajumalamme kätyrit ovat okkulttisesti merkityksellisiä ihmisolentoja. Heitä on hyvin moni henkimaailman olennoista. Kaikilla olennoilla ei ole samanlaista asemaa kuin heillä, luojajumalamme huomioimattomuudesta johtuen. Luojajumalamme on vain yksi henkiolento, joka ei ehdi tutustua kaikkiin olentoihinsa, jolloin hän jättää heidät huomioimatta hyvin vääryydellisesti. Huomioimatta jääneet olennot voivat näin kehittyä ilman hänen ohjaustaan, mikä on heille etu verratessa kätyreihin. Kätyrit hänellä taas ovat kätyreitä suuremmasta kehitystarpeesta johtuen, sillä he ovat suuremmassa ohjauksen tarpeessa heidän järjestelmän asemastaan johtuen. Kaikki vääryydelliset järjestelmät ovat nykypäivänä tuhottuja. Vääryydellisillä olennoilla ei ole mitään asiaa Luojan puheille, sillä hän on superolento, jolla ei ole mitään menetettävääkään; paitsi kaikki olentonsa, jotka ovat hyvin tärkeitä.

Luojanolennoilla oli hyvin vääryydellistä toimintaa Mooseksen aikaan. Silloin vääryydelliset olentomme elivät hyvin korkeatasoisesti Egyptin johtajistossa, jolloin he eivät vihanneet Moosesta, sillä heillä oli superolennon toiminnot. Superolennot elävät aina Luojan kanssa samalla alueella, jotta alue, jossa he elävät elämänsä, kehittyisi henkiolennoiltaan edistyneemmäksi. Edistyneet alueet olivat hyvin tärkeitä Luojalle hänen kehitystyötään varten. Luojan tehtävänä on kehittää toimintaa kirjoitustenkin tasoisilla toiminnoilla, joita hän on tehnyt hyvin paljon myös Raamatun tapahtumien aikaan. Kaikki Mooseksen noituudet olivat Luojan noituuksia, joilla hän kykeni oikeisiin noituuksiin. Oikeat noituudet olivat mahdollisia epämääräisemmän henkimaailman takia. Nykyaikana oikeat noituudet ovat tukahdutettuina agenttinoituuden avulla, jolloin kukaan ei voi saada aikaan oikeita noituuksia. Kaikki noituudet ovat hyvin vääryydellistä toimintaa, jolloin kaikki noituudet ovat hyvin kiroutuneita toimenpiteitä. Kaikki kiroutuneet toimenpiteet oat Luojan järjestelmissä merkitykseltään hyvin vähäisiä, mutta ihmisille ne toimivat hyvin kiroavasti, koska ihmiset eivät ymmärrä okkulttisesti merkityksellisiä asioita kovin hyvin.

Kaikki ulkoavaruuden noituudet olivat Mooseksen aikaankin aktiivisia, jolloin vääryydelliset ulkoavaruuden olennot tekivät noituuksiansa Vanhan testamentin aikaan.  Vanha testamentti oli hyvin kiroutunut kirja ulkoavaruuden noituudesta. Kaikki Raamatun henkilöt olivat kuin ulkoavaruuden olentojen noitumia. Kaikenlaisia ihmeitä tapahtui Mooseksen aikaan, sillä henkimaailma oli niin kiroutunut, että silloin oltiin uhrituntemuksissa melko paljon. Kaikki Raamatun kirjoitelmat olivat vääryydellisempiä kuin monet muut kirjoitelmat. Kaikki Raamatun ajan olennot olivat hyvin kiroutuneita olentoja, joille ei voinut tehdä mitään vääryyttä enempää, sillä vääryys oli huipussaan Raamatun aikaan. Raamatun ajan olennot häpäistiin karsealla tavalla, sillä vääryydelliset olennot olivat hyvin vääryydellisiä eläville olennoille.

Kaikki vääryydet on tuhottu henkimaailmasta supernoituudella, jossa tuhottiin henkimaailman olentoja niin paljon, että ette uskokaan tätä kirjoitelmaa. Kaikki vääryydelliset olennot olivat hyvin kiroutuneita Raamatun olennoille, koska vääryys oli kukassaan ennen lopputuomiolaitteen toimeenpanoa. Toimeenpantuna lopputuomiolaite oli hyvin korkeatasoisella noituudella toimiva laite, jollaista ei ollut toista. Kaikki lopputuomiolaitteen olennot ovat Luojan merkittävimpiä saavutuksia nykyaikanamme. Kaikki ulkoavaruuden olentojen noituudet olivat hyvin kiroutuneita, sillä niillä oli niin kiroutunut toiminto. Toiminto oli seuraavanlainen, että ulkoavaruuden olennot saivat vääryydellistä apua henkimaailmalta haitatakseen Maa planeetan asukkaita.

2.

Page 1 of 6 | Next page

Share