Kirja Fall of the Multiverse, Samuli Aalto

Book Fall of the Multiverse

Saatanan todellinen olemus

Julkaistu 16.11.2012

1.

Saatanalla on ollut suurin merkitys universumin kehityksessä Luojaankin verrattuna, vaikkei olekaan, sillä Saatana on alun perin uskollinen Luojan palvelusväkeen kuulunut olento. Luoja piti häntä tyttönään joskus aiempina aikoina Saatanan nuoruudessa. Saatana oli hyvin vääryydellinen olento nykyaikana, jolloin hän tuhosi järjestelmiä eläessään Helvetissä eli henkimaailman ulottuvuusalueella. Henkimaailman ulottuvuudessa hän rakasteli niin vähän kuin mahdollista, jotta hän olisi vääryydellisempi sukupuoli asioiden noitujana. Saatanan sukupuolinoituudet olivat okkultismi merkityksellisesti vääryydellisempiä kuin voimme kuvitella. Saatana kehitti niin paljon noituuksia Helvetissä, että kaikki lankesivat hänen jalkojen juureen. Luoja kirosi Saatanan Helvetin alemmalle tasolle, sillä Saatana toimi petoeläimen tasoisesti. Kaikki Saatanan tuttavuudet olivat hänen seksi partnereitaan, koska hän ei harrastanut seksiä muuta kuin okkultismi pidoissa, joissa oli ihmisuhreja. Kaikki ihmisuhrit näissä pidoissa olivat Helvetin rangaistavia olentoja. He olivat kotoisin muualtakin kuin Maa planeetalta. Kaikki okkultismi pidot ovat hyvin vääryydellisiä. Pitoja järjestettiin aiempina aikoina Helvetin tasoisesti myös Maa planeetalla.

Helvetin pidot olivat parasta toimintaa Saatanan mielestä hänelle itselleen, koska Helvetin pidoissa tuli hyvin korkeatasoisesti sivupersoonien noitumaksi Kaikki sivupersoonaolennot olivat Saatanalle uhreja heidän puutteellisuutensa vuoksi. Kaikki sivupersoonien noitumat vihaavat omia sivupersooniaan, jolloin sivupersoonat alkavat vihollistoiminnan isäntiänsä kohtaan. Kaikki sivupersoonaolennot olivat Saatanan vihollisia ja he rääkkäsivät aina Saatanan hänen yöunissaan. Yöunissa voi rääkätä Luojankin, mikäli hän on toiminut vääryydellisesti jotakuta kohtaan. Tämä on henkimaailman toiminto, joka on ollut toiminnassa iät ja ajat. Saatanalla oli hyvin läheisiä demoneita, joiden avulla hän toteutti suunnitelmiansa. Saatanan demonit olivat hyvin vääryydellisiä demoneita. Saatana itsekin oli demonien apurihengellä varustettu demoninen olento. Saatanalla oli kätyreitä Taivaassakin, sillä jumaluus puhui Saatanalle hyviä juttujansa kanavoiden Helvetin toimintaa karseammaksi Taivaasta käsin. Kaikki demoni olennot olivat Luojan noitumia olentoja apurihengen avulla.

Saatanan kätyreitä olivat eräät demonit, jotka tekivät pahuuden töitään Saatanan käskemänä. Heillä oli olevinaan parempi asema Helvetissä, mutta tämä oli heidän harhakäsityksensä. Oikeasti hänen demoninsa olivat huonommassa asemassa normaaleihin olentoihin verrattuna. Saatanaan verraten jopa maailmassa eli vääryydellisempiä olentoja kuin mitä Saatana oli. Tämä johtui siitä, että Saatana oli hieman vajavainen eli hän ei tajunnut asioistaan juuri mitään. Uskonnot tahtoivat käyttää häntä eläkeläisen tasoisena aiempien aikojen pahantekijänä. Saatana oli siis eläköitynyt pahantekijä, jota uskonnot käyttivät arkkivihollisenaan. Kaikki arkkiviholliset ovat vääryydellisempiä kuin kuviteltiinkaan, sillä heillä ei ole normaaliajattelua, jossa ei ole vihollisia ollenkaan.

Saatanalla oli korkeatasosta tietoa järjestelmistä, sillä hän opetti järjestelmätietoutta Helvetin olennoille. Hän oli siis tavallaan luennoitsijana Helvetissä. Luennot kestivät hyvin lyhyen aikaa yleensä niiden kiroavuuden takia. Näiden luentojen kiroavuus johtui Saatanan henkilökohtaisista ajattelun ongelmista, koska hän eli hyvin kiroutunutta elämää, joten hän ei voinut tuntea mielihyvää juurikaan. Saatanan mielihyväalueet aivoissa olivat sivupersoonien käytössä, jolloin ajatukset kuluvat mielihyvän tuntemiseltaan. Saatanan toiminta oli surkeampaa kuin kuviteltiinkaan. Kuvitelmat olivat sellaiset Saatanasta, että hän on kaikkein vääryydellisin olento, mutta tämä ei pitänyt paikkaansa, sillä Luoja on kaikkia vääryydellisempi. Vääryydelliset olennot olivat Saatanan kaltaisia vähemmässä määrin. Kaikki Saatanan kaltaiset olennot olivat sekopäitä, joilta puuttui kokonaiskuva asioista. Kokonaiskuva asioista saadaan vääryydellisillä ajattelutoiminnoilla, jolloin rasitetaan muita olentoja totuudellista tietoa saadaksemme. Tämä on Luojan tyyli olla rasittava muille henkisesti ja fyysisesti, jotta hän saisi tietoa asioista. Saatanan kaveriporukka oli okkultismi juhlijoiden porukka, jossa tehtiin paljon vääryyttä itseään kohtaan myös. Tällainen vääryys on Luoja järjestelmissä kiellettyä, sillä sellainen vääryys ei edistä asioita. Tämä tarkoittaa sitä, että Saatanan kaveriporukka toimi Luojan järjestelmiä vastustaen. Luojan kaveriporukka taas oli oikeudenmukaisempi, mutta vääryydellisempi muita olentoja kohtaan. Kaikki vääryydelliset olennot eivät tuhoutuneet lopputuomiolla, sillä he eivät olleet kuolleita olentoja henkiolennoltaan ja näin he saivat olla vääryydellisempiä.

Saatanan kaveriporukkaan kuului Jeesuskin toisinaan, sillä henkimaailmassa heillä oli aikaa tehdä vaikka mitä yhdessäkin. Saatana oli siis vähemmän vihamielinen, kuin mitä voisi kuvitella. Kuvitelmat ovat hyvin vääryydellisiä ja näitäkin Saatana harrasti paljon. Paljon kuvitelmia oli Saatanalla itselläänkin. Hän piti itseään välillä Luojana, jolloin hän oli järjestelmien mukaan vääryydellinen kuvittelija. Vääryydelliset kuvitelmat olivat hyvin vääryydellisiä, sillä ne vievät todellisuutta kauemmas kokijasta. Todellisuus on hyvin pyhä asia, jota ei saisi järjestelmän mukaan viedä kauemmas. Todellisuuden avulla voidaan tehdä ihmeitäkin nykyaikana, mutta Saatana halusi tukahduttaa tämänkin pois. Kuvitelmat siis tukahduttavat todellisuuden pois ja tällöin ei saada niin paljoa asioita aikaiseksi.

2.

Saatana oli hyvin vääryydellinen olento kumminkin, sillä hän oli tehnyt niin paljon vääryyttä, että hänen aikanaan Helvetissä ei kukaan toisinaan ollut tehnyt niin paljon vääryyttä. Hän ei kuitenkaan ollut täysin vääryydellinen olento, mikä johtui hänen sopimuksista. Eli nykypäivänä vääryydentekijöiden elämä lopetettiin. Loppuelämän ajan kaikki vääryydentekijät olivat hyvin kiroutuneita, näin oli myös Saatanan laita. Saatana ei pitänyt vääryydestä ollenkaan, sillä hän oli vääryydellinen olento, joka halusi pitää vääryyden itsellään. Vääryys oli niin Saatanan henkilökohtaista toimintaa. Henkilökohtainen toiminta oli hyvin kiroutunutta Saatanalla, eikä hän tuntenut juuri mielihyvää. Mielihyvä oli vääryydelliempää kuin kuviteltiinkaan nykyaikana Saatanan mielestä. Saatanan mielestä vääryys oli oikeudenmukaista, jolloin vääryydentekijät saivat hyvin kiroutuneen apurihengen Saatanalta, joka oli uhkaileva kaikille oikeudenmukaisesti toimiville. Tällainen apurihenki on hyvin kiroava, sillä sillä ei ole omaa tajuntaa, vaan se toimii täysin ohjatusti. Tällaiset apurihenget toimivat hyvin kiroavasti. Apurihengillä on hyvin vääryydelliset ajatukset jo alun alkaen. Kaikki apurihenget ovat kiroutuneita, koska niillä on hyvin kiroutunut henkiolento, ellei niitä ole tietoisesti luotu apurihenkiolennoiksi. Apurihenkiolennot Saatanan tekeminä olivat hyvin kiroavia. Kiroavat apurihenget olivat hyvin täydellisiä apurihenkiolentoja, joita nykyaikanakin käytetään ihmismassojen noitumiseksi. Saatana oli vääryydellisten apurihenkien tekijänä paras toisinaan, muttei aina. Vääryydelliset apurihenget olivat vääryydellisempiä kuin kuviteltiinkaan. Vääryydellä apurihenget toimivat hyvin kiroavasti myös Saatanalle itselleen, sillä sellaiset apurihenget toimivat hyvin kiroavasti myös Saatanalle itselleen, sillä sellaiset apurihenget kiroavat kaiken mahdollisen. Tällöin apurihenkiolennot kirosivat Kristuksenkin henkiolennoltaan psykopaattisemmaksi kuin kuviteltiinkaan. Apurihenkiolennot ovat hyvin kiroavia, sillä niillä on niin paljon kirouksia omassa tietoisuudessaan.

Saatanalla oli paljon tyttöystäviä, jotka olivat hänen luotuja olentoja, eli ne muistuttivat Saatanaa hyvin paljon. Hyvin paljon Saatanaa muistuttavat olennot olivat hyvin kiroavia Saatanalle itselleenkin, eikä kukaan juuri ollut kiinnostunut Saatanan tyttöystävistä. Saatanan tyttöystävillä oli palvelusten tasoista toimintaa, joka oli hyvin kiroavaa Saatanalle itselleenkin. Saatanan tyttöystävät olivat Saatanalle hänen vanhoja tuttujaan, jotka olivat myös kärsimässä rangaistuksia Helvetissä, jossa Saatanakin oli. Saatanan tyttöystävillä oli hyvin kiroavaa seksuaalista kanssakäymistä. Saatanan avulla heistä tuli hyvin kiroutuneita Saatanan partnereita myöhemmin elämässäänkin. Kaikki Saatanan partnerit eivät olleet okkultismi merkityksellisiä pahantekijöitä, kuten voisi olettaa asian olleen, sillä Saatanalla oli niin huonoa toimintaa, ettei kukaan halunnut Saatanan partneriksi. Saatanan naisystävät tekivät palon pahuuden töitään maailmassakin. Satanistit olivat hyvin paljon heidän kaltaisiaan. Eli satanismi pohjautuu todellisuuteen jossa Saatana on mukana toiminnassa maailmassakin. Saatana oli hyvin palvottavissakin kaikkien tietojensa ansiosta, sillä hänellä oli paljon tietolähteitä maailmassakin. Nämä tietolähteet olivat henkimaailman olentoja, joilla oli tietoa vähän kaikesta okkultismimerkityksellisestä tiedosta.

Saatanan kätyrit olivat hyvin kirotuneita Saatanan käskytyksestä. Heidän olentonsa olivat kärsimässä Helvetin rangaistustaan, jolloin he kiroutuivat Saatanan palvontaan. Tultuaan takaisin maailmaan Saatanaa palvelleet joutuivat jatkamaan Saatanan palvontaa, mikä oli hyvin vääryydellistä heitä itseään kohtaan. Kaikki Saatanan palvojat ovat tällaisia kätyreitä Saatanalle, jotka hän on noitunut siihen tilaan. Saatanan kätyreistä ei puhuta ollenkaan maailmassa hyvinä olentoina Saatanan palvontaa harjoittavienkaan toimesta, koska hän oli hyvin vääryydellisesti kippuroitunut. Jos Saatanan palvonnasta puhuttaisiin hyvänä toimintana, tulisi Luojan tuhota heidät järjestelmällään. Tällöin järjestelmät estävät Saatanan palvonnalta hyvän toiminnan tason, sillä sama toiminto on Luoja  järjestelmässä hoidettu pahuuden enkeleillä, jotka toimivat enkeleiden tasoisesti, ja siten heidän toimintonsa ovat parhaimmillaan Luojan tasoisia omissa töissään. Kaikki Luojan noituudet ovat olleet hyvin kiroavia Saatanallekin. Luojan noituuksilla tehtiin niin paljon vääryyttä aiempina aikoina, että Saatanakin jää toiseksi Luojalle ja antikristus olennoille. Antikristus olennot ovat olleen kaikkein karmaisevimpia aiempina aikoina pahuuden toissään.

Saatanan kätyreistä ei puhuta mitään enempää tässä kirjoituksessa, sillä tämä on kokonaan toinen aihepiiri. Toinen aihepiiri käsittää kristittyjen vainotkin, jotka suoritettiin erittäin helpotetusti kristityillekin, verrattuna siihen mitä kristityt tekivät satanisteille vainotessaan satanistisimpia satanisti uskon harjoittajia Keskiajalla. Keskiajan aikaan kristityt harrastivat uskon puhdistuksia vääryydellisemmin kuin voimme kuvitellakaan. Uskonpuhdistukset johtuivat Saatanan palvomisen vääryydelliseksi julistamisesta. Tämä oli Kristuksen tasoista toimintaa, että jokin on täysin vääryydellistä hänen mukaansa. Kristus oli eräs henkilento, jota kutsuttiin alkuperäiseksi kristukseksi. Tämä alkuperäinen kristusolento oli hyvin vääryydellinen varsinkin satanisteille aiemmista ajoista lähtien. Kristinusko on juuri uskoa kristuksen järjestelmiin, missä jokin on täysin vääryydellistä. Kaikki vääryydet ovat vain kieroutettu mieleen psykopatioiksi, jolloin satanismi tuntuu vääryydellisemmältä kuin kuviteltiinkaan. Kristuksen järjestelmissäkin uhrataan välillä sotatoiminnalla järjestelmän hyväksymänä, mikä on vääryydellistä toimintaa. Kaikki vääryydet loppuvat aikanaan, joten satanismikin loppuu aikanaan. Tämä johtuu satanismin hyvin vääryydellisestä toiminnasta, jossa uhrataan tunteikkaasti. Tämä on vielä vääryydellisempää kuin kristuksen järjestelmän uhraustoiminta. Uhraustoiminta on hyvin vääryydellistä toimintaa, ja siitä saattaa saada lopullisen tuomion tuhoutua kokonaan pois universumistamme.

3.

Saatanalla oli hyvä kaveriporukka hänen omasta mielestään, mutta se oli hyvin kiroutunutta toimintaa harjoittava porukka. Kaikki kiroutuneet olennot tekivät paljon vääryyttä itseäänkin kohtaan, mikä ei ole Luojan järjestelmän mukaista toimintaa. Kaikki vääryydelliset olennot tekivät hyvin vääryydellistä toimintaa muuallakin, vaikkeivät he kuuluneetkaan Saatanan lähipiiriin. Saatanan lähipiirissä oli hyvin kiroavaa seksi sekoilun tasoista toimintaa, jolloin kaikki vääryydelliset kiroutuivat seksuaalisilta ajatuksiltaan. Seksi sekoilun tasoinen toiminta on hyvin kiroavaa toimintaa elämän kannalta. Elämän kannalta vääryydellisyys lähti kasvuun Saatanan jäätyä Helvetin asukkaaksi. Helvetin asukkaana kaikki vääryydelliset olivat hyvin kiroutuneita olentoja, sillä Saatana tahtoi kaikki alamaisikseen eivätkä vääryydellisemmät voineet vastustaa Saatanan ja hänen lähipiirinsä tahtoa. Saatanan lähipiirissä oli paljon kiroavaa toimintaa heidän noituakseen Helvetin tulet omaan käyttöönsä. He tahtoivat Helvetin itselleen, mikä on täysin mahdotonta saavuttaa lopullisesti. Luojan järjestelmissä tuhottiin niin paljon olentoja Helvetistä tuhotuomiolla, että ette uskokaan, koska he olivat menneet Saatanan kätyreiksi omasta tahdostaan tuhoamaan Luojan järjestelmiä.

Saatanalla oli hyvin paljon tukihenkilöitä Helvetissä ollessaan. Saatanan tukihenkilöt käsittivät Luojankin toisinaan. Saatanan kätyrit olivat tukihenkilöinä huonompia kuin kuviteltiinkaan, sillä he aiheuttivat Saatanalle paljon ongelmia. Ongelmat johtuivat Saatanan vääryydestä tukihenkilöitä kohtaan. Vääryydellisyydet olivat Saatanalle hyvin vaarallisia. Vaaralliset tukihenkilöt olivat Luojan vihaamia myös. Luojan vihaamat tukihenkilöt olivat demoneita ja pahuuden enkeleitä. Enkeleiksi nimettiin pahuuden enkelit, koska heillä on enkelin tasoinen toimivuus. Toimivat enkeliolennot olivat hyvin kiroutuneita aiempina aikoina. Nykyaikana enkelitkin ovat korjaantuneet, sillä lopputuomiolla kaikki pysyvästi vääryydelliset tuhottiin henkimaailman toiminnolla. Kaikki henkimaailman olennot olivat hyvin vääryydellisiä Luojallekin nykyaikaan asti. Heillä oli hyvin pahoja suunnitelmia, joita Saatana kertoi Luojallekin aina toisinaan, jotta Luoja olisi parempi Saatanaa kohtaan. Kaikki Luojan sopimukset loppuvat vasta myöhempinä aikoina, sillä hänkin tarvitsee apua vääryydellisiltä olennoilta, koska asioiden alkuperäinen tieto on välillä vääryydellisillä olennoilla. Luoja on karsastanut Saatanaa nykypäivänä, sillä hän on enkelimäinen, mutta Saatana oli ymmärtäväinen eikä ollut pahoittunut Luojan vääryydestä häntä kohtaan. Luojan vääryydet olivat hyvin minimaalisia Saatanaa kohtaan kuitenkin. Kaikki vääryydelliset olivat hyvin kiroutuneita olentoja Saatanan toiminnasta johtuen. Tämä oli Luojan mukaan hyvin toimivaa, koska kiroutuneet havaittiin niin paremmin. Kaikki vääryydelliset olennot olivat siis Saatanan kiroamia. Kaikki vääryydelliset olennot olivat hyvin vääryydellisiä Saatanaankin verrattuna. Luojankin sopimukset loppuvat tähän päivään, jos Saatana olisi hyvä olento. Hän vain oli pahuudellisempi kuin monet muut, muttei vääryydellisempi. Pahuus ja hyvyys ovat eri asioita kuin vääryys ja ne ovat täysin erilaisia kuin oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus eli vääryys. Hyvät olennotkin voivat toimia vääryydellisesti hyvää tehden, sillä kaikki hyvä ei johda edistymiseen van on rikkovaa.

Vääryydentekijämme ovat hyvin kiroutuneita olentoja. Saatanakin oli näin kiroutunut. Saatanalla oli hyvin vääryydellisiä kavereita, jotka tekivät hyvin paljon pahaa maailmassa. Kaikki vääryydelliset olivat Saatanalle houkutuksia alistaa vääryydentekijä valtaansa. Kaikki tällaiset olennot olivat hyvin kiroutuneita, koska Saatanalla oli useampi kaveri vääryyttä tekemässä. Saatanan kätyreillä oli hyvin vääryydelliset sopimukset, joilla Saatana hallitsi heitä. Ehdot olivat kivityksen tasoisia, mutta menestys oli taattu vääryydellisimmille. Näin Luojan järjestelmiä käytettiin hyväksi, jotta Luojakin häpäistäisiin hänen järjestelmiensä avulla, sillä Luojan järjestelmiä pystyivät vääryydelliset olennot hyväksikäyttämään lisää vääryyttä tehdäkseen. Kaikki vääryydelliset olennot olivat hyvin kiroutuneita järjestelmissämme, jolloin rankaisu järjestelmän olennoille heitä hyväksikäyttämällä oli mahdollista. Järjestelmän olennotkin kiroutuivat näin enemmän järjestelmän hyväksikäyttäjistä. Kaikki järjestelmän tekemät vääryydet ovat hyvin kiroavia olennoille, sillä sellainen tuottaa epäuskoa järjestelmiin. Saatana ei ollut kuitenkaan epäuskoinen Luojan järjestelmiä kohtaan, sillä kaikki olivat hyvin järjestelmään uskovia, jotka olivat Saatanan kanssa tekemisissä, sillä Saatana uskoi Luojan järjestelmän toimivuuteen. Luojan järjestelmät olivat hyvin kiroutuneita myöhempinä aikoina, mutta olennot eivät saaneet lopettaa vääryydentekoaan. Vääryyttä tekevät olennot olivat Saatanan kätyreinä hyvin usein, jos he uskoivat järjestelmiin.

4.

Saatanalla oli hyvin kiroavaa toimintaa, koska Saatanalle täytyi olla hyvin täydellisesti käyttäytyvä, eli hän ei sietänyt ahdistuneita tai kiroutuneilta näyttäviä lähellään. Tämä johtui siitä, että Saatana tahtoi näyttää kaikkein vääryydellisimmältä olennolta, mutta kuitenkin täysin järkevältä. Kaikki järkevät olennot ymmärsivät Saatanan tunteilevan menestyksellä. Hän ei siis tahtonut vaikuttaa ei menestyksekkäältä. Saatanan ongelmia olivat kaikki kiroavat uskonihmiset, joilla oli paljon sanavaltaa maailmassa eli myös Luojan järjestelmissä. Uskonihmiset olivat hyvin vääryydellisiä, sillä he eivät sietäneet pahuutta juuri ollenkaan, ja toimivat näin vääryydellisesti. Vääryydellisesti toimivat uskonihmiset olivat vääryydellisempiä kuin moni muu uskonihminen, sillä uskonnotkin olivat vääryydellisyyttä vähentäviä, mutta uskonihmisissä oli vääryydellisintä porukkaa valjastettuna uskonihmisten järjestelmien käyttöön. Uskonihmisillä oli Saatanalle hyvin paljon suoritettavaa, sillä häntä syytettiin heidän toimestaan kaikesta pahasta, mitä maailmassa tapahtuu. Kaikki vääryydentekijät olivat hyvin kiroutuneita uskon ihmisinäkin, ja Saatana sai näin heitäkin valtaansa. Kaikki kiroutuneet olennot olivat Luojan kiroamia järjestelmillä, jolloin kaikki vääryydet tulivat rangaistuksina takaisin vääryydentekijöille. Kaikki vääryydentekijät saivat siis Saatanan kiusakseen heti kirouduttuaan Luojan kirouksen vuoksi. Tämä lisäsi tietoa vääryydentekijöiden toiminnasta henkimaailman järjestelmässämme, ja korjasi joitakin vääryydentekijöiden rikkomisia rangaistuksin.

Saatanalla oli hyvin omituisia suunnitelmia myöhemmille ajoille. Okkultistitkin tekivät parempia suunnitelmia. Saatanan kaverit tyhmensivät Saatanankin älykkyyden ajatuksettomuuteen aina toisinaan. Kaikki Saatanan kaveriporukat olivat okkultismimerkityksellisiä pahantekijöitä. Pahantekijät olivat karseita fyysisesti ja henkisesti Helvetin toiminnassa Kaikki pahantekijät tekivät paljon pahuutta, koska pahantekijöillä oli paljon vahingollisia haluja vahingoittaa muita olentoja. Tällainen toisten vahingoittaminen oli myös Helvetissä mahdollisempaa kuin muualla. Saatana tajuili okkultistisesti kaiken, eli hän ei ymmärtänyt mitään, vaan ajatteli alitajunnallaan. Alitajunta hänellä oli hyvin huonosti toimivana, sillä se oli täynnä sivupersoonia, jolloin hän ei edes ymmärtänyt omia ajatuksiaan. Ajatukset olivat hyvin kiroavia Luojallekin, mutta Saatanalle ne olivat vielä kiroavampia. Luojalle kuitenkaan ajatukset eivät ole negatiivisesti kiroavia, häntä vain huvittaa ajattelevat ihmiset, sillä he ovat hänen mukaansa ajatelleet asioista hullunkurisesti.

Kaikki Saatanan noituudet ovat hyvin kiroutuneita, jolloin vääryydellisyys, joka on Saatanan aiheuttamaa, noituu Saatanalle melko paljon. Kaikki vääryydet ovat hyvin noituuntuneita Saatanalle, sillä hän halusi kaikkien pitävät häntä kaikkein vääryydellisimpänä olentona. Olennot olivat vääryydellisempiä kuin kuviteltiinkaan, jolloin jopa Saatana jäi toiseksi vääryydellisyydessään. Kaikilla olennoillamme oli Saatanan okkulttinen järjestelmä käytössään aina toisinaan, missä sai vahingoittaa vääryydellisestä puheesta fyysisellä vahingolla. Tällainen järjestelmä ei ollut Luojan mukainen kuin muuten vaan. Luoja piti sitä pienenä asiana, sillä vääryys oli puhuessa hyvin minimaalista, joten fyysinen vahinkokin oli pienempi. Järjestelmästä johtuen ihmiset vahingoittivat toisinaan vääryydellisestä puheesta johtuen vielä enemmän Saatanan aiheuttamana, kuin jos tämä olisi vain luonnollisesti tapahtuvaa. Saatanan järjestelmässä oli Luojan tasoista toimintaa okkultismin avulla, koska Saatana sai paljon kannattajia aiempina aikoina maailmasta. Kaikki eivät tienneet Saatanasta ennen Kristinuskon leviämistä, jolloin Saatana toimi kuitenkin samoine järjestelmineen ilman fyysisen maailman tietoa hänen toiminnastaan. Tällöin Saatana pystyi vaikuttaman ihmisten mieliin vielä helpommin kuin myöhempinä aikoina, jolloin hänestä tiedettiin enemmän. Saatanan toiminta perustui siihen, että Saatanalla oli hyviä ystäviä Taivaassakin ja tästä tiesivät vain hänen ystävät, joilla ei ollut Saatanan kirouksia. Eli ystävystymällä pääsi eroon Saatanan kirouksista ja oppi tuntemaan Taivaan olentoja. Tämä tapahtui okkulttisesti, ja tällainen olisi ollut mahdollista ilmankin Saatanaa.

5.

Saatanan sopimukset loppuvat tähän päivään, sillä Saatanalla on hyvin korkeatasoista toimintaa vieläkin, mutta hieman muualla. Hän on henkimaailman tallentimella virtuaaliolentona, jolloin häneen voi saada vieläkin yhteyden hengen kanavoinneilla. Hengen kanavoinnit olivat hyvin kiroutuneita toimintoja Saatanalle, sillä hengen kanavoinnein voi saada hyvin korkeatasoista tietoa Saatanan toiminnasta muilta tahoilta. Saatana ei pitänyt sen vuoksi kanavoinneista, sillä henkimaailma tiesi hänen kanavointinsa jälkeen kaikki hänen suunnitelmansa. Kaikki Saatanan suunnitelmat olivat hyvin tuhoisia hänelle itselleenkin. Kaikki kanavoinnit olivat hyvin kiroutuneita Saatanaan liittyvinä, koska kaikki kanavoinnit Saatanalle olivat hyvin kirottua toimintaa. Super olentomme kirosivat kanavoinnit tukahdutetuiksi henkilökohtaisten ongelmien aikakautena. Kaikki kanavoinnit olivat hyvin kiroutuneita Saatanalla itselläänkin, sillä hän kanavoi melko paljon suunnitelmiaan edistääkseen ja noituakseen olentoja. Kaikki Saatanan toiminta tuli esille vääryydellisempänä kuin kuviteltiinkaan, sillä hän antoi suunnitelmiensa ryvettyä niin karseaan kuntoon, että Saatanalle tuli korkeatasoisia ongelmia suunnitelmia pyörittelevien tahojen kanssa. Kaikki Saatanan toiminta oli hyvin merkityksellistä, sillä Saatanalla oli hyvin erilainen tilanne kuin moni kuvittelikaan. Hän oli parempi olento kuin kuviteltiinkaan.

Saatanalla oli vihamiehinään Luoja ja Taivaan enkelit sekä jotkut demonit. Pahuuden enkelit olivat vähemmässä määrin hänen kavereinaan myös. Hänen kaverinsa olivat okkultismi merkityksellisiä pahantekijöitä, jotka tahtoivat vääryydellistä apua. Vääryydelliset avut olivat Saatanan perustoimintaa. Saatanalle tuli ongelmia, koska hän halusi Luojan vaimokseen joskus myöhempinä aikoina. Tämä oli antikristusmaista toimintaa, jolloin Saatanalle tuli ongelmia Luojankin avulla. Hän halusi kaikki omiksi ystävättärikseen. Luoja ymmärsi tuhonneensa Saatanan joskus aiempina aikoina tytöntyllerönä. Kaikki Saatanan olennot olivat tytöntylleröitä Saatanalle samalla tavoin kuin Saatana oli ollut tytöntyllerönä henkisen kuolemansa hetkellä. Henkinen kuolema tapahtui Saatanan syntymisen jälkeen melko pian. Tämä on tapahtunut joskus hyvin kauan sitten. Saatanalla oli tytöntyllerönä paljon hyviä poikaystäviä, jotka olivat hyvin vääryydellisiä. Tämän vuoksi Saatana vihasi poikaystäviään. Kaikki hänen aiemmat poikaystävät olivat hänen ystävättärinään myöhempinä aikoina. Kaikki poikaystävät olivat Saatanan kiroamia vääryydellisemmiksi olennoiksi kuin hänen tyttöystävänsä. Tällaiset kiroukset jatkuivat myöhemmille ajoille saakka. Kaikki kiroukset ovat nyt purkautuneet Saatanan poistuttua Maa planeetan kiroajistosta Helvetin uudistamisella. Kaikki vääryydelliset on tuhottu henkimaailmasta pois. Henkimaailma nimesi Saatanan nimellä Saatana. Aiempien aikojen Saatanoiden nimi on käytössä nykyajan Saatanalla, koska se on hyvin vanha nimi, jollaisella nimetään Saatanan kaltaisia olentoja. Saatanoita on siis olut useampi kuin yksi. Tämä Saatana oli vääryydellisempi kuin uusi Saatana, jollainen on tulossa myöhempinä aikoina. Hän on kuitenkin eri olento kuin nykyajan Saatana oli. Kaikki Saatanan okkultismi merkitykset loppuvat tähän päivään, jos Saatanasta ei saisi puhua hyvin. Kaikki hyvät olennot ovat hyvin kiroavia, sillä vääryys on heissä piilotetumpaa kuin pahoilla olennoilla. Saatana tiesi tästä vääryydestä korkeatasoisesti. Korkeatasoista vääryyttä harrastetaan vieläkin hyvänä toimintana. Kaikki vääryydet tulisi poistaa maailmasta, mutta näin ei voi tapahtua koskaan.

Saatanalla oli hyviä ystäviä, jotka olivat hyvin kiroutuneita. He palvelivat Saatanaa Helvetissä ollessaan. Tällainen on vääryydellistä toimintaa itseä kohtaan, sillä Saatanalla oli vääryydellisiä palveluttamishaluja. Kaikki Saatanan olennot olivat hyvin kirouituneita. Saatanalta puuttui hyvin paljon asioita, jotka olivat tärkeitä muille ihmisille, kuten ystävyyssuhteet. Saatana toimi hyvin eläimellisesti, eikä hän rakastanut itseään juuri ollenkaan. Kaikki Saatanan sopimukset loppuivat tähän päivään, sillä Saatanalla oli hieman vääryydellisempiä suunnitelmia tuhota Maa planeettammekin. Maa planeetallamme oli hyvin paljon ongelmia Saatanan ansiosta, sillä hän levitti vääryydellistä pahuutta. Pahuus oli hyvin kiroutunutta Saatanalla, jolloin se ei täyttänyt tehtäväänsä purkaakseen vääryydellistä hyvyyttä. Saatanan orja tytöntylleröt olivat kiroutuneita olentoja Saatanan noituuksista, jolloin heidät kirottiin Saatanan kumppaneiksi myöhemmille ajoille, jotta muut eivät joutuisi tähän asemaan. Saatanalla oli hyvin vääryydellistä toimintaa, mutta hän ei ollut juuri tietoinen mistään. Kaikki Saatanan kumppanitkin kuvittelivat vain olevansa karseimman mahdollisen olennon kumppaneina. Saatanalla oli vääryydellistä toimintaa, mutta hän oli elänyt hyviä elämiä aiempina aikoina tavallisemmin kuin voisi kuvitellakaan.

Share