Pastorin viesti henkimaailmasta I

25.11.2018

Pastorilla oli hyviä asioita maailmassamme, joten teimme kaiken hyvin suurella mittasuhteella ihmisillemme Jeesuksen mukaisesti. Kaikkien pastorien täytyy mennä Helvettiin, sillä ihmisille pastoreiden tasoinen puhe on vääryydellistä demoneiden mukaisesti, sen ollessa henkimaailman tason valheellista puhetta, vaikka tämä olisikin tehty hyvällä tarkoituksella. Pastoreillemme tuli hyvin suuri merkitykseltään oleva mullistus nykyaikana, jolloin enkelten viestittely meni paremmin perille pastoreiden mieliin. Näin enkelit kykenevät ohjaamaan pastoreiden toimintaa maailmassa paremmin kuin aiempina aikoina oli sen toimintana.

Pastorimme ovat hyvin vääryydellisiä toisinaan lapsillekin, heidän ollessa hieman epätodellisia heille ja muillekin toisinaan. Kaikki vähämieliset pitävät pastoreita ylempinä henkimaailmassa, vaikka he ovatkin lähinnä ainoastaan kirjanoppineita ja elämästäkin toisinaan. Näin he ovat hieman helpotetumpia ihmisinänne, eivätkä hengeltään erityisen kehittyineitä. Toisin on kun mystikoista tulee pastori, jolloin mystikon tiedot vastaavat henkimaailman oppeja paremmin, kuin tällaisen koulun käynyt on opeiltaan.

Share

By admin