Nykyaika

Byadmin

marras 14, 2016

14.11.2016

1.
Nykyaikana oli hyvin paljon vääryydellistä toimintaa kaikkialla universumissamme. Koskaan ei voinut olla näin paljon kärsimyksiä helpotettuina, sillä nykyaikana ihmisillä on erittäin paljon välittämistä toisten murheista. Tämä on uskonnon aikaansaannos, eli Jeesuksenkin tekona.

Kaikki olentomme ovat nykyaikana hieman eriskummallisia ulkoavaruudessamme. Pappiskansa ulkoavaruudessamme on hyvin vääryydellinen, jollei sille anneta kaikkea sen tahtomaa, tulee hyvin vääryydellisiä aikoja myös Maa planeetallemme. Myöhemmin pappiskansa tuhoutuu, mikäli he tekevät enemmän vääryyttä kuin on sallittua, mitä ei tule tapahtumaan. Kaikki nykyajan olentomme ovat hyvin kirjaimellisesti uskonnollisia.

Pappiskansa ulkoavaruudessamme toimii hyvin vääryydellisesti, mikäli he havaitsevat toisaalla olevan vääryyttä niin paljon, että tarvitaan muutos tälle kyseiselle alueelle. Kaikkien aikojen olennot tekevät kirjaimellisesti työtään hyvin laajamittaisesti aina mahdollisuuksien mukaan.

Share

By admin