Julkaistu 20.3.2016

1.
Arthos Menithilillä oli paljon tekemistä aiemman universumin aikaan. Silloin Luoja oli hyvin vääryydellinen vähemmän kuin kuviteltiinkaan. Arthos Menithilillä oli niin paljon tekemistä tarinan Sotataito aikaan. Sotataito oli hyvä nimi tälle tarinalle, koska kaikkien tuli pärjätä sotataidolla siihen aikaan, maailman ollessa hyvin kaoottinen. Koskaan ei voinut olla tämän enempää sotia, koska siihen aikaan kaikki örkit ja haltiat elivät hyvin erilaisissa järjestelmissä, jolloin heidän maailmansa olivat erilaiset toisiinsa nähden, joka loi erityisiä eroja, mikä taas johti koflikteihin.

Sotataidon maailmassamme eli eräs prinssi, joka oli Luoja. Hänen nimensä oli Arthos Menithil, jolla oli hyvin vääryydellinen elämänkuva, sillä hänestä tuli epäkuolleiden kuningas. Arthos Menithil toimi siten, että Luojan henki teki hänelle suunnitelmia, jotta hän voisi toimia niin vääryydellisesti. Sillä hän ei ollut kovin älykäs nuoresta iästä johtuen. Kuitenkaan hän ei ollut typerys, vaan hän toimi aina oikealla tavalla muiden suhteenkin.

2.
Arthos Menithililllä oli hyvin paljon rangaistuksia myöhemmin, sillä hän oli hyvin vääryydellisen elämän elänyt. Tästä hän tiesi jo etukäteen, sillä hänellä oli hyvin vääryydellistä toimintaa. Kukaan ei osannut vastustaa Arthos Menithiliä hänen tehdessä niin pahaa työtä vääryydelliseti. Rangaistuksia hän sai tästä myöhemmin siten, että kaikki olivat vihamielisiä häntä kohtaan hyvin pitkän ajan aikana. Kaikki haltiatkin tekivät hänestä uhriolentonsa, ilman kuolettavaa toimintaa kuitenkaan.

Kuolema tuli Arthos Menithilille siten, että hän syöksyi tuhoon vuorelta ollessaan kaiken saavuttanut. Selitys tähän oli sellainen, että hänen väitettiin surmanneen itsensä huomatessaan tehneensä vääryyttä liikaa, ilman että hän olisi sitä halunnut.

Share

By admin